Artikkelin kuva
lapsen kanssa

24 lukua vievät kohti joulua

Tavarapaljous, konmaritus ja ilmastoahdistus saavat tarkastelemaan joulun odotuksen tärkeää artikkelia uusin tavoin. Joulukalenteri voi parhaimmillaan olla ihana, odotuksen täyteinen matka kohti joulua ja pahimmillaan krääsää pursuava katastrofi.

Loistava ekologinen vaihtoehto syötävien kalenterien ja puuhan täyteisten luukkujen rinnalle on kalenterikirja, jonka sivuilta avautuu joulukuussa kaksikymmentäneljä luukkua tarinaa, tietoa ja värikylläisiä kuvia.

Lumisisko hymyilyttää ja jännittää

Maja Lunden kirjoittama ja Lisa Aisaton kuvittama Lumisisko on lähes kahdellesadalle sivulle levittyvä lumoava tarina. Täydellisyyttä hipova jouluinen tarina ei kompastu sesongin kliseisiin tai ennalta-arvattavuuteen. Kaunis tarina sisältää lumisadetta, joulun tunnelmaa, surua, iloa, uusia ystäviä ja syvällistä pohdintaa.


Lumisiskossa joulun taianomaisuus ja samaistuttava lapsen elämä yhdistyvät Astrid Lindgrenmäiseksi tarinaksi. Lapsikuuntelijat huokailevat haaveilevasti tarinan näyttämön Villa Kuistin jouluisesta sisustuksesta kuunnellessaan ja aikuinen nauttii siitä, että vanhan puuhuvilan tunnelman voi ihan oikeasti aistia kirjan sivuilta.

Myös perheemme toinen aikuinen lukija lumoutui tarinasta ja totesi jo sen ensimmäisen luvun nostattaneen kyyneleet sekä kuuntelijoiden että lukijan silmiin. Meidän perheemme ei ole ainut kirjasta lumoutunut: kirja ilmestyi Norjassa viime jouluna ja sitä myytiin yli 160 000 kappaletta.

Olen lukenut vuoden aikana lukuisia kiinnostavia lastenkirjoja, mutta Lumisiskosta lumouduin aivan erityisellä tavalla. Kirjan kuvitus on taitavasti tehty, taiteellinen, mutta silti helposti lähestyttävä ja tulkittava.

Lumoutuneita ovat myös kirjan kohderyhmään kuuluvat kuuntelijat, jotka odottavat iltasatuhetkeä malttamattomana ja keskustelevat kirjan tarinasta päivällispöydässä. Lumisiskon tarina on niin kaunis, että sen lukemista odottaa ja aikuinenkin kudotaan mukaan sadun kiehtovaan maailmaan.

Tietoiskuja joulun odotukseen

Lumisiskon juoni on kudottu taidokkaasti eteneväksi helminauhaksi, joka paljastaa uusia koukkuja sopivissa kohdissa ja kuljettaa kohti jouluaattoa. Koukuttavan tarinan lisäksi joulukalenterikirja voi olla myös tietokirja kahdellakymmenelläneljällä aiheella.

Kustantamo S & S:n toinen joulun 2019 uutuuskirjoista, Carlos De Cruzin teos 24 päivää jouluun, kuljettaa lukijansa joulun perinteisiin ja niiden historiaan jouluisten tietoiskujen merkeissä. Joulunodotuskirjan luukut ovat ytimekkäitä, noin kymmenen virkkeen paketteja ja ne sopivat hyvin nautittavaksi vaikkapa aamutarinaksi aamupuuroa maustamaan.

Carlos De Cruzin värikylläinen kuvitus tuo valoa ja iloa lumettomaan joulukuuhun. Joulua odotellessa kirjan sivut kertovat monenlaista mielenkiintoista joulusta. Tiesitkö esimerkiksi miksi manteli piilotetaan riisipuuroon? Tai milloin pikkujouluja vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran.


Lapselle lukeminen on lukuisten tutkimusten mukaan erittäin suositeltavaa. Joulukalenterikirjat sopivat kaikenlaisiin lukutottumuksiin: kalenterikirja on loistava tapa tarttua uudestaan arkisirkuksen pyörteisiin unohtuneeseen satuhetkeen ja aktiivisille lukijoille se tarjoaa kiinnostavaa luettavaa joulukuulle.

Kirjat myös mukautuvat jokaiselle perheelle sopiviksi: joku voi kulkea kohti joulua pelkästään kalenterikirjan sivuja kääntelemällä, toisessa kodissa kalenterikirja voi täydentää kuva- tai suklaakalenterien luukkuja ja antaa koko perheelle yhteisen joulun odotuksen tunnelman.

Kalenterikirjasta voi muodostua perheen ekologinen jouluperinne ja kauneimmillaan ajattomat kirjat tarinoineen voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Toisin kuin perinteiset joulukalenterit, aikaa kestävän tarinan voi paketoida myös joululahjaksi odottamaan seuraavan vuoden odotusta.


Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko. (Kustantamo S & S). Carlos da Cruz: 24 päivää jouluun. (Kustantamo S & S). Kirjat saatu kustantamolta arvostelukappaleiksi.

Teksti ja kuvat: Susanne Suvilaakso