Huoliajattelua – ”Teini-ikäisten äitinä huolet ovat kasvaneet lasten mukana”

Lasten ollessa pieniä huoletkin olivat suhteessa pieniä. Itkeekö vauva nälkää vai märkää vaippaa, tuleeko yökylässä koti-ikävä (äidille tai lapselle), löytyykö kaapista laastaria tai saako lapsi tarhasta kavereita. Esikoisen kanssa kaikki oli koko ajan uutta ja pelottavaa, toisen lapsen kohdalla osasi jo ottaa vähän rennommin, ehkä kolmas ja neljäs olisivat jo menneet vankan vanhemmuuden varmuudella.

Teini-ikäisten äitinä huolet ovat kasvaneet lasten mukana. Miksi harrastukset maksavat niin älyttömästi ja mistä apua pituutta hujahtaneen polvikipuihin? Olenko kaveri-, helikopteri- auktoriteetti- vai ihan ok-riittävä- vanhempi?

Oma elämä ja lasten elämä kulkevat rintarinnan ja sekoittuvat toisiinsa. Muistavatko teinit hormonihuuruissaan käyttää ehkäisyä? Muistinko itse ylipäätään hankkia niitä kortsuja kaappiin, mitä joskus lupasin? Mitä jos itse tulisin nyt vielä raskaaksi (koska unohdin ostaa niitä kortsuja), jaksaisinko vielä aloittaa kaiken alusta?

Öisin huomaa miettivänsä, millaisia traumoja lapsilleen aiheutti silloin, kun nämä vielä olivat pieniä. Onko osannut olla riittävän turvallinen vanhempi vai onko eron jälkeen äidillä ollut liikaa vaihtuvia miessuhteita. Millaisen kuvan parisuhteesta antaa eronnut vanhempi, joka joskus jaksaa olla suhteessa ja usein ei. Voiko teinille tarjota lasin alkoholia ilman, että tästä aikuisena tulee ongelmakäyttäytyvä alkoholisti? Sitä kysymysten ja haasteiden määrää… ei sille tunnu tulevan loppua.

Lasten kasvaessa lipuu koko ajan lähemmäs aika, jolloin he lennähtävät siivilleen ja pesä tyhjenee. Kymmenen vuotta sitten se aika oli lähinnä utopiaa, nyt enää muutaman vuoden päässä. Suurimpana huolena tässä kohtaa on mielessä yllättävän usein värähtelevä kysymys: “Olenko osannut olla niin hyvä vanhempi, että lapsillani on maailmassa turvallista olla?”

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Liina Sievers, kuva: Shutterstock