Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Haasteita etätyön ja lastenhoidon yhdistämisessä? Apua saatavilla

Artikkeli on tehty yhteistyössä Pilke lastenhoidon kanssa.

Seuraan työpaikkani videopalaveria samalla, kun kääntelen kanafileitä paistinpannulla. Liesituuletin hurisee, ja kaksivuotias taaperomme tulee luokseni ja pyytää potalle. Säädän lieden lämmön pienemmälle, ja menemme vessaan. Työkoneeni jää keittiöön.

Olen huojentunut, että olen voinut seurata palaveria ilman omaa video- ja ääniyhteyttä. Muussa tapauksessa minun olisi ehkä täytynyt osallistua keskusteluihin suoraan vessasta. Tästä huolimatta palaveri on sisällöltään tärkeä ja vaikuttaa omaan työhöni. Huomaan stressaavani lapsen pottaillessa, mitäköhän oleellista minulta jää kuulematta.

Tällä hetkellä lastenhoidon ja etätyön yhdistäminen vaatii suunnitelmallisuutta ja lehmänhermoja lukuisissa kodeissa. Koronavirusepidemian vuoksi lapset tulee pitää kotihoidossa, jos se vain on mahdollista.

Lastenhoidon ja yhtaikaisen työnteon sujuminen riippuu täysin tähtien asennosta. Siihen vaikuttavat esimerkiksi lasten ikä, määrä, temperamentti, vastuiden jakaminen kumppanin kanssa tai vaikkapa miten vahvasti tenava reagoi, jos jalkoihin ovat päätyneet epämieluisat sukat.


Odota hetki, äiti tekee työjutun loppuun

Jo ennen virusepidemiaa ajateltiin yleisesti, että niin kutsutuissa ruuhkavuosissa on omia haasteitaan – toki rakkautta ja elämänmakua unohtamatta. Pienten lasten hoitaminen, kiireiset työvuodet ja harrastusten täyteinen vapaa-aika vievät vanhemmilta lähes kaiken ajan.

Koronaviruksen levitessä ruuhkavuosiin ruuvataan lisää kierroksia, vaikka kuskailut lasten harrastuksiin jäisivät pois. Nyt pitäisi hoitaa työnsä entiseen malliin ja hoitaa samalla kellonlyömällä kotihoidossa olevaa jälkikasvuaan.

Uudenlaisen arjen pyörityksessä sydämestäni pistää välillä, kun en pysty olemaan joka hetki läsnä lapselleni. Olen kuitenkin varma, että monissa muissakin lapsiperheissä painitaan läsnäolevan vanhemmuuden ja etätöiden yhdistämisen kanssa tällä hetkellä.


Lastenhoitoapua etätyöpäiviin

Haastavina aikoina on hyvä pohtia, mitkä muutokset helpottaisivat arkea ja auttaisivat jaksamaan. Yllätyin kuultuani, että monissa lapsiperheissä etätyön ja lastenhoidon yhdistämistä voidaan sujuvoittaa lastenhoitajan avulla – siis nyt koronaepidemian keskellä! Kiinnostukseni heräsi saman tien, sillä tästä voisi olla apua niin omalle kuin lukuisille muille perheille Suomessa.

Etätyöläiset voivat tilata lastenhoitajan Pilke lastenhoidon kautta, jos koko perhe on terve ja täysin oireeton. Palvelua ei luonnollisesti tule käyttää, jos kenelläkään perheessä on flunssan oireita tai pieninkään epäilys koronavirustartunnasta. Tilausta tehdessä keskustellaan ensin kaikkien perheenjäsenten terveydentilasta, jotta terveysviranomaisten ohjeiden mukaiset riskitekijät voidaan sulkea pois.

Pilke lastenhoito pitää puolestaan tarkasti huolen, että kaikki perheisiin menevät lastenhoitajat ovat täysin oireettomia. Oireettoman ajan tulee olla sekä perheillä että lastenhoitajilla vähintään 14 vuorokautta.


Lapset ulkoilemaan turvallisen aikuisen kanssa

Asun oman perheeni kanssa kaksiossa, eikä tilaa ole kovin paljon – varsinkaan, jos valtaan makuuhuoneen etätöitäni varten. Kotiamme kuitenkin ympäröivät upeat ulkoilumaastot, ja lähiluonnossa seikkailemisesta onkin tullut entistä tärkeämpää viime aikoina. Mielestäni on hienoa, että Pilkkeen lastenhoitajat pystyvät mahdollisuuksien mukaan ulkoilemaan lasten kanssa. Lastenhoitajan ei välttämättä tarvitse vierailla lainkaan perheiden kotona.

Ilahduttavaa on myös, että työnantajat voivat tilata Pilkkeeltä lastenhoitoapua perheellisille työntekijöilleen. Koronaviruksen levitessä perheystävällisten arvojen merkitys korostuu, kun etätyön ja lastenhoidon yhdistäminen koettelee monien vanhempien jaksamista. Voisin vannoa, että tällainen upea ele saa jokaisen perheellisen työntekijän arvostamaan työnantajaansa entistä enemmän.

Millä paikkakunnilla etätyöpäivien lastenhoitoapua on saatavilla Pilkkeen kautta, ja mitä muuta palvelusta koronaviruksen levitessä on hyvä tietää? Pääset lukemaan lisää tästä.


Pilke päiväkodit Oy on suomalaisia lapsiperheitä palveleva yritys, joka tarjoaa varhaiskasvatusta, esiopetusta (esikoulu), iltapäiväkerhotoimintaa sekä lastenhoidon palveluja.

Teksti: Senni Loikala