Artikkelin kuva
lapsen kanssa

Anna ja Antti järjestivät etäristiäiset – “Tulemme aina muistamaan, miten neiti sai nimensä”

Artikkeli on tehty yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.


Anna Keskisaaren ja Antti Kososen pieni tyttövauva kastettiin maaliskuun lopulla Imatrankosken kirkossa. Paikalla olivat perheen lisäksi pappi ja kolme kummia. Ristiäiset eivät kuitenkaan olleet aivan perinteiset, sillä kastejuhlaa seurasi videoyhteyden kautta yksi kummeista ja noin tusinan verran sukulaisia omilta kotisohviltaan.

– Minusta oli hauskaa, kun pappi aloitti puheensa toivottamalla myös etäyhteyksien päässä olevat vieraat tervetulleiksi, Anna toteaa Mutsimedian videohaastattelussa.

Etäyhteydellä ristiäisiä seuranneiden mikrofonit pidettiin pois päältä lapsen kastamisen ajan, jotta hetki varmasti pysyisi rauhallisena. Myöhemmin myös he pääsivät ääneen, kun perhe järjesti omien sanojensa mukaan ”etäkahvittelutilaisuuden.”

– Vieraat esittelivät, millainen ristiäiskahvipöytä kenelläkin oli. Pääsimme samalla juttelemaan keskenämme, Anna kertaa ja Antti-puoliso täsmentää:

– Keskustelu oli kuitenkin normaalia rauhallisempaa. Kaikki eivät välttämättä ole tottuneet etäyhteyksien käyttöön.

Kuva: Antti Kososen ja Anna Keskisaaren kotialbumi.

Kirkoissa huomioidaan koronavirustilanne

Keravan seurakunnan papilla Sini Mäkelällä on takanaan kahdet etäristiäiset virusepidemian aikana. Osa perheistä on kuitenkin tahtonut siirtää kastejuhlan tulevaisuuteen, kun perinteisiä ristiäisiä on jälleen mahdollista järjestää.

– Näissä molemmissa kasteissa, joissa olen koronavirustilanteen aikana ollut mukana, äidit ovat olleet vähän yli parikymppisiä. Monet hieman vanhemmat ovat olleet varauksellisempia etäristiäisiä kohtaan. Tuemme perheitä heidän omassa päätöksessään, Mäkelä kertoo puhelimitse.

Tällä hetkellä kastejuhlia järjestetään pelkästään kirkoissa, eikä perheiden kotona. Suuressa kirkkosalissa on helpompaa huolehtia, että turvavälit ihmisten välillä ovat riittävät. Paikalla voi fyysisesti olla korkeintaan kymmenen henkeä. Joitain vanhempia voi mietityttää, onko ristiäisiä turvallista järjestää nyt edes kirkossa.

– Olemme ottaneet asian vakavasti seurakunnassamme ja sitoutuneet tukitoimiin, joiden avulla perheet voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Vanhempien olo yleensä helpottuu, kun he tietävät esimerkiksi, että ovenkahvat ovat desinfioitu juuri ennen heidän tuloaan eikä kirkossa ole ollut ketään pariin tuntiin.

Pappi Sini Mäkelä työssään ennen koronaviruksen leviämistä Suomessa.


Kastetilaisuuksissa Sini Mäkelä huomioi koronavirustilanteen monella tavalla. Hän desinfioi käsiään aina tarvittaessa, huolehtii riittävästä etäisyydestä paikallaolijoihin ja välttelee koskemasta vauvaan lukuun ottamatta itse kastetta.

– Teen myös ristinmerkit vauvan otsaan ja rintaan ilmassa. Tämä tuntuu vaikealta, mutta sillä tavoin kannattaa toimia varmuuden vuoksi tässä tilanteessa.

Kastetta voi juhlistaa myös jälkikäteen

Antti Kososelle ja Anna Keskisaarelle oli alusta alkaen selvää, että ristiäiset järjestettäisiin virusepidemiasta huolimatta. Kososella etätyöskentelyyn tarkoitettujen videopalveluiden käyttö on selkärangassa työnsä puolesta, ja etäristiäisten järjestäminen tuntui molemmista luonnolliselta.

– Jossain vaiheessa ajatuksenamme oli jopa, että myös pappi olisi toimittanut kasteen virtuaalisesti. Se ei kuitenkaan käynyt, Antti sanoo.

Kuva: Antti Kososen ja Anna Keskisaaren kotialbumi.

Pappi Sini Mäkelä vahvistaa Mutsimedialle, että papin ja perheen tulee olla samassa tilassa kasteen aikana. Sen sijaan kummien on mahdollista osallistua ristiäisiin etäyhteydellä. He voivat halutessaan myös rukoilla ääneen ja lukea Raamatusta tekstejä, vaikka eivät olisi fyysisesti paikan päällä.

– Kollegani kertoi liikuttuneensa, kun etäyhteydellä kastetilaisuuteen osallistuneet kummit kohottivat omissa kodeissaan kätensä siunaamisen merkiksi. Uskon, että siunaus välittyy myös tällaisissa tilanteissa.

Kun virusepidemia jää aikanaan taakse, Anna ja Antti aikovat kutsua lähipiirinsä kokoon ja juhlistaa tyttärensä kastetta jälkikäteen. Pappi Sini Mäkelä kertoo, että kastetta on mahdollista juhlistaa myöhemmin myös yhdessä seurakunnan kanssa kasteen muistamisen vuosipäivänä tai perheen toivomana ajankohtana. Silloinkin pappi on paikalla.

– Tuolloin yhteisessä rukoushetkessä myös kummit voivat olla mukana siunaamassa vauvaa. Antti ja Anna ovat tyytyväisiä, että heidän Lumi-tyttönsä kastettiin koronavirustilanteesta huolimatta. Heistä molemmista on tärkeää sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.

– Moni on ollut sitä mieltä, että nämä ristiäiset jäivät ainakin mieleen. Myös me vanhemmat tulemme aina muistamaan hyvin, miten neiti on nimensä saanut.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti: Senni Loikala