Älä anna lapsen hukkua tunteisiin – opeta hänet surffaamaan niillä

Tunnetaidot ja itsesäätely kehittyvät, kun aikuinen ei pelkää lapsen tunnetta.

Lapsi huutaa, itkee ja ryntää huoneeseensa ovea paiskoen. Aikuisen keho jännittyy ja mieli yrittää keksiä ratkaisun. Ennen kuin sanat ehtivät kunnolla ulos suusta, tilanne on jo ehtinyt kuumentua.

Lapsella ei ole vielä valmiita keinoja säädellä tunteita. Hänen hermostonsa reagoi nopeasti ja voimakkaasti. Etuotsalohko, joka vastaa harkinnasta ja rauhoittumisesta ei ole vielä kehittynyt valmiiksi. Siksi hän tarvitsee aikuisen tyyneyttä lainaksi.

Kun aikuinen pysähtyy hetkeksi, hengittää ja pysyy lempeänä, toimii hän lapsen ulkoisena säätelijänä. Ennen kuin lapsi oppii itsesäätelyä, hän tarvitsee toisen ihmisen mallia ja turvaa säätelemään tunnetta yhdessä.

Tunnetaidot ja itsesäätely eivät synny ohjeista, vaan toistuvista kokemuksista. Siitä, että tunne saa tulla, ja joku pysyy vierellä sen ajan.

Mitä itsesäätely on ja miksi se kehittyy niin hitaasti?

Itsesäätely tarkoittaa kykyä ohjata omia tunteita, ajatuksia ja toimintaa niin, että pystyy toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Se ei ole tahdonvoimaa tai “kiltteyttä”, vaan hermoston ja aivojen yhteistyötä.

Lapsi ei vielä hallitse tätä taitoa. Hän elää hetkessä, ja toimii tunteen voimalla, eikä kykene ottamaan etäisyyttä siihen.

Kun lapsi suuttuu, hänen kehonsa täyttyy adrenaliinista ja stressihormoneista. Jos kukaan ei auta häntä rauhoittumaan, tunne jää päälle ja hermosto ylivirittyy. Mutta jos aikuinen pysyy läsnä ja rauhallisena, lapsen keho saa viestin: kaikki on hyvin, olen turvassa.

Itsesäätelyn kehittyminen on siis yhteydessä turvallisiin ihmissuhteisiin. Jokainen lempeä kohtaaminen rakentaa lapsen sisäistä rauhoittumisjärjestelmää pala palalta.

Tunnesäätely ei ole tunteen poistamista

Moni aikuinen kokee, että lapsen auttaminen tarkoittaa negatiivisen tunteen sammuttamista, ja saattaakin sanoa “älä nyt itke”, “ei se ole iso juttu” tai “rauhoitu nyt”. Tutkimusten mukaan asia on juuri päinvastoin: tunteen salliminen on tunnesäätelyn perusta.

Neurotieteilijä Jill Bolte Taylor on todennut, että tunne kestää kehossa fysiologisesti noin 90 sekuntia, ellei sitä ruokita ajatuksilla. Lapsi ei vielä osaa katkaista tätä ajatusten tulvan “silmukkaa”, mutta aikuinen voi auttaa olemalla myötätuntoisesti läsnä ja hengittämällä rauhassa vieressä.

Kun aikuinen sanoittaa lapsen kokemusta, “sinua taitaa harmittaa, koska jouduit lähtemään kesken kaiken pois”, lapsen aivot alkavat yhdistää kehon reaktion ja tunteen nimeen. Tämä on tunnetaitojen ydin: tunne ei enää ole vain kaaosta, vaan jotain, jota voi ymmärtää.

Rauhallinen aikuinen on parempi kuin mikään neuvo

Lapsen hermosto on kuin peili: se virittyy aikuisen tilaan. Jos vanhempi kiihtyy, lapsi seuraa perässä. Jos vanhempi hengittää syvään ja pysyy rauhallisena, lapsen hermosto alkaa vähitellen peilata samaa rytmiä.

Siksi aikuisen oma tunnesäätely on yhtä tärkeää kuin lapsen. Joskus se tarkoittaa, että on parempi hiljentyä hetkeksi, poistua huoneesta tai juoda lasi vettä ennen kuin yrittää ohjata lasta. Rauha ei synny sanoista, vaan kehosta käsin.

Psykiatri Daniel Siegel on kuvannut tätä “yhdessä rauhoittumisen kehäksi” (co-regulation): lapsi lainaa aikuisen hermostoa, kunnes hänen omansa pystyy kantamaan. Jokainen tällainen hetki vahvistaa lapsen omaa säätelyjärjestelmää tulevaisuutta varten.

Tunnetaitoja ei opeteta, ne opitaan arjessa

Tunnetaidot eivät kehity harjoituksilla paperilla, vaan arjessa: pettymyksissä, odottamisessa, leikissä ja lohdutuksessa. Kun lapsi oppii, että tunne saa tulla ja menee aina ohi, hän alkaa luottaa siihen, ettei mikään tunne ole vaarallinen.

Tämä luottamus tekee mahdolliseksi sen, että lapsi uskaltaa tuntea. Ja kun hän uskaltaa tuntea, hän oppii säätelemään.

Aikuisen tehtävä ei ole poistaa vaikeita tunteita, vaan olla se turvallinen paikka, johon lapsi saa palata aina uudelleen. Lapsi oppii itsesäätelyä ensin toisen kautta, ja vasta myöhemmin yksin.

Pieni hetki voi muuttaa paljon

Itsesäätelyä voi tukea arjessa pienillä teoilla:

• Hengitä ennen kuin vastaat. Oma rauha tarttuu muihinkin ympärillä.
• Nimeä tunne ääneen. Lapsi alkaa oppia sanallistamaan kokemustaan.
• Säilytä yhteys. Lapsi tarvitsee lempeää katsetta, ei saarnaa.
• Muista palautuminen. Lapsen hermosto tarvitsee rauhaa ja läheisyyttä.

Arjen kiireessä itsesäätely on vaikeaa myös aikuiselle. Ja se on ihan inhimillistä. Me kaikki menetämme joskus malttimme. Tärkeintä ei ole täydellisyys, vaan se, että asiaan kiinnittää huomiota ja korjaa sen. Se, että palaamme lapsen luo ja sanomme: “Olen pahoillani, toimin ensi kerralla paremmin.”

Lähteet: Jill Bolte Taylor: My Stroke of Insight (2008), Daniel J. Siegel & Tina Payne Bryson: The Whole-Brain Child (2011), Stuart Shanker: Self-Reg: How to Help Your Child (and You) Break the Stress Cycle (2016), Siegel, D. J. (2012). The Developing Mind: How Relationships and the Brain Interact to Shape Who We Are, THL

Kuva: Unsplash

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!