Äidistä, kiitollisuudella

Äitienpäivän alla mieleeni nousee jokavuotiseen tapaan pohdintaa äidin merkityksestä lapselle ja nuorelle.

Mitä äitiys minulle merkitsee äitinä? Entä lapsilleni, jotka jo miltei aikuisia molemmat? Entä mitä äitiys merkitsee minulle itselleni oman äitini lapsena ja tyttärenä?

Minulle on ollut tärkeää kokea olevani äitini tytär. Lapsena ja nuorena itsestäänselvästi ja sillä tunteella, mitä lapsi vain voi tuntea, kun äidin läsnäolo on jokapäiväistä.

Muistan, miten ihanaa oli tulla koulusta kotiin ja äiti oli siellä odottamassa. Iltapäivät koulun jälkeen ovat jostain syystä erityisesti piirtyneet mieleeni.

Äidin läsnäolon herättämä turva sekä tuoreet sämpylät ja vispipuuro. Se, että äiti oli – eikä sitä koskaan kyseenalaistanut tai joutunut pelkäämään. Ettei olisi.

Äidin olemassaoloa on vuosien varrella alkanut miettiä ymmärrettävästi hieman eri näkökulmasta elämän rajallisuuden alkaessa tulla vastaan.

Kuka olen naisena ja tyttärenä sen jälkeen, kun äitiä ei enää ole?

Itsestäänselvyydestä on syntynyt ja muodostunut kiitollisuutta. Aikuisena äidin kanssa on oltu enemmän tasavertaisia. Ja silti joka kerran, kun astun vanhempieni ovesta sisään, huomaan jollain tasolla taantuvani lapseksi jälleen.

Lapseksi, joka nauttii äidin leipomista leivistä ja tarvitsee äidin tarjoamaa turvaa ja läheisyyttä.

Kysyin omilta lapsiltani, mitä äiti heille merkitsee ja mitä tunteita äiti herättää, mitä ehkä kaipaisi enemmän.

Molemmat mainitsivat kiitollisuuden. He ovat kiitollisia siitä, että on ruokaa ja kannustusta. Että heitä on kasvatettu ja että aina voi turvata äitiin, jos tilanne tulee. Että äiti auttaa aina, jos vain voi.

Ja että rahaa voisi sataa heidän suuntaansa enemmän, totta kai.

Tunnen valtavaa helpotusta siitä, että olen onnistunut saamaan lapseni näin isoiksi ja ihaniksi. Jollain tasolla ja tavalla olen onnistunut, hyvä minä!

Lapseni ovat upeinta, mitä minulla tässä maailmassa on. Kuinka kiitollinen olenkaan omasta äidistäni, sillä ilman häntä minulla ei olisi omiani. Eikä lapsillani isoäitiä, joka leipoo sämpylöitä ja haluaa olla läsnä heille heidän elämässään.

Tiedostan, että uusi elämä ei aina ole itsestäänselvyys. Kuin ei myöskään se, että olisi äitiä elämässä. Tämän kautta oma kiitollisuus syvenee kuin myös tietoisuus siitä, ettei mikään ole itsestäänselvää.

Seuraa Mutsimediaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Teksti ja kuvat: Liina Sievers